tiistai 23. joulukuuta 2014

Iso-Masa

Järkkäristä löytyikin yksi onnistunut kuva edellisistä kuvausyrityksistä. Ennen purukerrosta siis.



On komia!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Kanalan jouluvalmistelut


Nuoret sulautuvat seinään. Ylempi oli malliesimerkki "kana vartaassa", kunnes kaivoin kännykän esiin ja se vähän valpastui ja kohottautui. Mutta molemmat on toistaiseksi nimettömiä.


Kanat sai kuusen ja purupaalin. Kesällä laitoin purua ja turvetta, mutta nyt syksyllä vaan turvetta. Tällä kertaa toi purupaali sai kyllä kanat kaatuilemaan. :D Harmi etten saanut kuvia. Mika kävi kanalassa katsomassa, mun tekemiä muutoksia ja tuli melkein hädissään sisälle kertomaan, että nyt on kanat rikki! Ne on melkeen kaikki maassa ja sätkivät. Kunnes oivalsi, että nehän kylpee kaikki joukolla riemuissaan. Normaalisti kylpypaikka on ruolla kuusen takana reunassa, niin nyt kun yhtäkkiä tuli ihan jokapuolelle uutta purua, niin olivat kaikki ketarat ojossa. :D

Laitoin myös ikkunat lopullisesti kiinni ja sisäruudutkin paikoilleen. Lämpölamppujen paikat vähän muuttui ja ruokapaikkojakin tuli nyt yksi lisää. Vielä täytyy ikkunan ja seinän väliin työntää vähän villaa ja sitten saa talvi tulla.

Positiivinen juttu oli se, että vaikka viimeyönä oli ollut kymmenen astetta pakkasta, niin kanalassa oli ihan kunnolla lämmintä. Edes lattianrajassa oleva vesikippo ei ollut jäässä. Pelkäsin lähinnä siksi, että kanalassa tosiaan on viileää ja ikkunat eivät olleet kunnolla paikoillaan. Kanat ovat päässeet siis silloin tällöin vielä muutamaksi tunniksi ulkolemaan, Pääasiassa maatiaiset. Orppiköntyksiä ei kamalasti kiinnosta.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Pikkuemäntä kanalassa

Aino-apulainen tykkää aina tulla mukaan kanalaan. Nyt uskaltaa hyvin Ainon jo ottaa, kun Ainokin osaa käyttäytyä. Iso-masa on kiltti ja utelias, joten ei tarvii yhtään arastella että jotain sattuisi. Aino kerää aina mielellään munat. Muutaman rikkimenneen jälkeen on opittu ottamaan aina yksi muna kerrallaan.

Kanoille on hurjan hauska antaa ruokaa. Mulla on purkki, Ainolla kannu. Mä laitan Ainon kannuun kourallisen ja Aino kaata sen sitten johonkin. Kauraa, hernettä, auringonkukansiementä, rehua... Leivänpaloja Aino tykkää repiä kans ja heittää pitkinpoikin.

Kanat haluais tulla jo kannusta maistelemaan, mutta Aino ei anna.

Mieli tekisi tarjota kädestä, mutta nokkaisut vähän pelottavat. Osa kanoista nokkii vähemmän hellästi ja enemmän ahneesti...

Claudiaa kiinnostaa.

Claudia ja Aino jutteli pitkään keskenään. Aiheena, että siellä on alhaalla ruokaa, älä tule mun kannusta ottamaan, kun mä annoin sulle sinne alas jo. Aino uskalsi tarjota Claudialle vähän kädestäkin, mutta taisi Claudia pitää Ainoa vähän turhan epäilyttävänä, että olisi kuitenkaan rohjennut kunnolla syödä kädestä...

Pitääkin kohta mennä hakemaan kanoille joulukuusi. :)

tiistai 16. joulukuuta 2014

Aina voi haaveilla.

Olispa liikaa rahaa, niin ei tarttis alkaa rakentamaan itse...
Tämmöinen olisi kiva.


Meillä on taas uusi munija. Tänäaamuna toinen splash-orppi istui orrella ja rikkinäinen muna maassa sen alla. Oli tullut munahätä yöllä ja siihen oli sitten tipahtanut. :D

maanantai 15. joulukuuta 2014

Vaahdotuspohdintaa

Mä olen tässä viimeaikoina tehnyt tosi ahkerasti marenkeja. Viime viikolla tein kolme satsia lauantain näyttelyä ajatellen, Yhden vanilijaversion, johon ripottelin päälle kaakaojauhoa ja kuivatuksen jälkeen tein valkosuklaasta raidat. Yksi mansikkaversio, jota värjäsin vielä punaisella elintarvikevärillä. Siitähän tuli aika pinkki. Sitten yksi sitruuna, joka oli maun puolesta ehkä parasta ikinä. Sitruunankuori teki siitä tosi tosi raikkaan.

Mä teen aina samalla määrällä. Neljä munaa ja 6 rkl sokeria. Nykyään mulla on ollut aina sama sokerikin, kun tein tässä joku aika sitten vaihdon hienoimpaan sokeriin. Mulla on aina sama pursotuspussi. Silti sitä valkuaisvaahtoa tulee välillä todella eri määrät. Normaalisti se pussi on täynnä niin, että saan sieltä päästä hyvän otteen. Välillä se on niin täynnä, että hyvä jos saa kiinni. Mistäköhän se johtuu?

Taas on uusi munija ilmaantunut. Joku uusi tekee tosi kapeita ja tosi pitkulaisia munia. Pituudessa pienimpään munaan eroa about puolet.

Perjantaina päästin kanat vielä ulos. Maatiaiset oli ihan tohkeissaan, muut pönötti ihmeissään sisällä. Ovesta ne meinaa aina karata. Tarttee avata kanalan ovi tosi varovaisesti, kun joku on heti kynnyksellä, kun ovi aukeaa. Hanna etunenässä, mutta useimmiten ne on Olga ja Martta yhteistuumin.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Uusia munijoita

Nyt on joku uusi alkanut munimaan. Eli joku näistä uusista orpeista. Neljä kertaa ollut uudenvärinen muna, aavistuksen tummempi kun muut. Se on myös kolme kertaa löytynyt maasta ja kerran pesästä, joten asialla on joku, joka vasta harjoittelee. :)

torstai 4. joulukuuta 2014

Iltapuuhia

Jostain syystä meidän kanat ei osaa mennä illalla ajoissa nukkumaan. Eikä kukaan oo kertonu meidän kanoille, että aamulla yleensä munitaan. Saatan käydä moikkaamassa niitä viideltä ja löytyy yks muna. Sit kun kahdeksan aikaan menisin sammuttamaan valoja, niin löytyy loput munat. Ja kaikki on täydessä touhussa kuopsuttelemassa, kylpemässä, syömässä jne... Ja valojen sammutus vaan siirtyy myöhemmäksi.


Ylhäällä Tiuhti ja Hanna.
Keskellä Claudia, Muska ja nuo kaksi uutta nimetöntä muhkupyllyä.
Sitten on Iso-Masa, ehkä-Martta ja Pulusta näkyy puolikas.

Masalla on muuten komeat kannukset.