sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kanalan vuosisiivous

Vähän venähti tämän vuosisiivouksen tekeminen. Oli tarkoitus jo elokuussa hoitaa, mutta ei ollut töiden puolesta aikaa. Nyt saatiin apuja tyhjentämään kanalaa. Kanat oli ihan kauhuissaan. Tottakai. Heille vieraita naamoja tulee yhtäkkiä sorkkimaan heidän pehkujaan ja vie kaikki pesät ja muut ulos! APUA! Apukädet tuli multa kysymään, että missäköhän ne tiput on ja mä jo ehdin hätääntymään. Kanalassahan ne oli, mutta olivat tiukasti Muskan alla komennossa hipihiljaa. Eivät olleet uskaltaneet mennä Muskan lähelle, kun näytti kuulemma siltä, että käy kimppuun justiinsa. Ei ehkä ollut kovin kaukana.

Mä kaappasin Muskan ja tiput pieneen kuljetusboksiin siivouksen ajaksi. Ettei tiput häviä, kun Muska ei ollut vielä tuonut niitä ulos ollenkaan. Apukädet tosiaan tyhjensi kanalan aikalailla pohjiaan myöden (maapohja) ja mä pesin painepesurilla virikkeet.


Kyllä nyt on taas siistiä. Kolme paalia purua sinne upposi ihan tuosta noin vain. Kanat oli luonnollisesti tupeksimassa oven suussa, eivätkä suostuneet sisään menemään ollenkaan aluksi. Laitoin kaikki herkkuruuat ja kotkottelin kutsua, mutta motkottivat närkästyneinä ja palasivat bumerangina takaisin pihalle. Puolet jäi vielä orrelle ulos nukkumaan. Kai ne siitä sisälle joskus uskaltautuvat.

TIPUKUVIA! Nyt saa edes jotain tipukuvaa, kun on vaalea puru taustalla. Musta kana nyt on tietenkin musta pallero kuvassa, mutta edes jotain toivoa. Neljä tip-tip-tipua!!


keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Claudia

Claudiaa kiusataan. Pikkukukot tahtoo polkea Claudia ja Claudiahan on ihan hämmentynyt jahtaamisesta, koska eihän sitä ole kukaan koskaan varmaan polkenut. Jättikukot varmaan pitää Claudiaa tipuna, kun se on niin pieni ja Pikku-Ukko aikanaan polki myös kans vaan isoja kanoja.

Mä löysin Claudian turvapaikan.


Ruokintahuoneen hyllyllä. Mä jo kerkesin pohtimaan, että onkohan sille iskemässä hautomakuume, kun se pönöttää munien päällä, mutta ei sentään. Pakopaikka. Täällä saa istua ihan rauhassa, kun on ainoa pieni ja ketterä lentäjä.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Tipuset!

Muskan alta kuoriutui kahdeksan tipua. Yksi oli tipahtanut pesästä niin, että Muska ei ollut ehtinyt hätiin. Siltä oli maha nokittu auki. Tai jos maha oli ollutkin auki, niin sitä oli ainakin nokittu lisää. Se oli mamman mahan alla kyllä, kun Muska oli houkutellut muutkin tiput pois pesästä. Se pikkutipu lopetettiin heti. Toinen kuollut tipu löytyi seuraavana päivänä. Mä veikkaan, että oli joutunut tallotuksi. Oli "ehjä", mutta ihan kylmä.

Kuusi tipua voi hyvin ja Muska on todella todella tohkeissaan pienistä. :)

Viime viikolla teurastettiin kolme kukkoa, joista yksi syötiin eilen. Mielikuvituksettomasti kukkoa viinissä. Sairaan hyvää! Neljä kukkoa odottaa vielä kirvesstä.

torstai 15. lokakuuta 2015

Piip-piip-piip...

Muskan alta kuuluu piippausta. Eilen illalla iltaruokinnan aikaan kuului ensimmäistä piipitystä ja vein Muskalle kananmuna-ohrahiutale-öljysekoitusta. Ajattelin, että se tarjoisi tipuillensa. Muska veteli kaikki omaan masuun. Hah! Ilmeisesti tiput eivät ole vielä riittävän vanhoja, niin Muska ei niille sen takia mitään tarjonnut.

Tänään kuului enemmän piippausta ja koitin houkutella kaikki muut kanat pihalle, jotta Muska olisi uskaltautunut pikaisesti syömään ja juomaan. Kukkopojat pääsevät hengestään nyt viikonlopun aikana, koska polkevat nyt kanaparkoja ihan kilpaa. Muskan tiputhan litistyy, kuolee ja ne syödään, jos Muskan pitää yrittää kukkkopoikia karkuun.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Haju

Hyi hemmetti.

Muska oli rikkonut kaksi mätää munaa. Tai oli mennyt itsekseen rikki. Voi oksetus mikä haju koko kanalassa. Jos koitetaan miettiä sitä hajua mikä tulee, jos joku haisee mädältä kananmunalta, niin ei kyllä pidä paikkansa. Kyllä aidon mätämunan haju on jotain ihan eri luokkaa, kun sen mielikuvan. Burp. Illalla täytyy siivota pesä ja läpivalaista munat. Nyt ei aamulla pystynyt yksin, vaikka Muska olikin jaloittelutauolla.

Muskan vallankaappauksen iltana pesästä löytyi myös yksi rikkitallottu muna. Siellä olisi ollut tipu. :( :(

torstai 8. lokakuuta 2015

Pesän vallankaappaus!

Siirrettiin eilen illalla Hanna sisälle. Melkoinen operaatio. Mä parantelin pesiä sisällä ja vein sinne purua ja heinää oikein sillain isosti. Haudontapesien takaseinien yläpuolella on pieni rako, jonka tungin täyteen heinää. Yritin muotoilla oikein hienoa pyöreää pesää niistä heinistä, jotta sopisi Hannalle mahdollisimman hyvin. Muskallakin on tällä hetkellä haudontakuume. Muska oli poistunut orrelle sukimaan siksi aikaa, joten laitoin kaikki pesät "edustuskuntoon".

Sitten pyysin Mikan avuksi. Mika otti Hannan kainaloon ja mä keräsin munat talteen. Asettelin munat uuteen pesään ja Mika tyrkkäsi Hannan sinne. No eihän se siellä halunnut olla vaan ryntäsi heti pois. Mä olin siinä vaiheessa jo ovella ja Hanna alkoi nokkimaan mua lahkeesta, kun oli jalka tiellä ettei se mahdu ovesta ulos... Hanna ryntäsi sitten ikkunasta ulos, josko vaikka ulkotarhan kautta pääsisi pian omaan pesään. Voi hyvää päivää. Äkkiä Mika ulkotarhaan nappaamaan Hannaa kiinni. Hanna tuli sisälle suoraan teinilauman läpi ja mä sain siitä otteen. Työnsin sen takaisin pesään ja laitoin siihen verkon ja pönkän eteen, että joutuu istumaan siellä koko yön.

Aamulla kaikki oli hyvin. Hanna lättynä munien päällä. Otin verkon pois ja lähdettiin töihin. Tultiin iltapäivällä kotiin ja Hanna oli pihalla selkeesti ulkoilemassa ja syömässä. Menin kurkkaamaan pesään ja sain nokasta. Muska oli varastanut pesän itselleen. Pitää varmaan tänään jakaa munat kahteen pesään, jotta molemmilla on jotain haudottavaa...

lauantai 3. lokakuuta 2015

Kuvapäivitys

Hannan haudontapiilo. Työnsin eilen sinne pesän sivuille heinäpaalista muutaman siivun. Kuva näyttää, että olisi valinnut tiheän pusikon reunan, mutta harvaa on. Tuuli puhaltaa läpi.

Aunia harmitti, kun oli hanskat kädessä eikä saanut syötyä kanoille heitettyä leipää. Sitten koitti syödä myös tyylillä naama maahan ja sekin kiellettiin. Harmitti. Kukko tuli katsomaan pää kallellaan, että mitä siinä toinen mesoaa. Näytti vielä kukkomaiseen tapaan kotkot, tässä on ruokaa, syö. Symppis eläin!

Tässä tämä meidän rengastetu PataKakkonen tunkemassa marsulaan tänäaamuna ihan kesken siivouksen. Noh, kävi se meillä kuistillakin sisällä, hoksasin sen vasta siinä vaiheessa, kun se asteli ihan muina miehinä ovesta ulos. Huippukaveri!