keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Hamppukuiviketta

Kanat olivat äärimmäisen järkyttyneitä, kun toin paalin kanalaan. Puolet hyppäsivät yläorrelle turvaan ja loput kukon takana piilossa mahdollisimman pitkällä nurkassa... Paali kanalassa. Kerrassaan epäilyttävää. Yleishälyytys!!!!



Paalin levittämisen jälkeen rohkeimmat vaihtoivat kulmaa kukon perässä koskettamatta tuota uutta, outoa ja epäilyttävää ainetta. Pata-Kakkonen tutkii, onko se turvallista.


Myöhemmin kanalaan mennessä olivat jo todennee kuivikkeet hyviksi ja ne oli tehokkaasti sekoitettu vanhojen purujen ja turpeiden kanssa yhteen.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Uutisia

Marraskuun puolessa välissä teurastettiin kaikki ylimääräiset kukot. Maatiaiskukko ja hy-line brown kukot. Yksi jätettiin, se rengastettu, joka on ollut aina uteliaana joka paikassa kurkkimassa. Ajateltiin, että ehkä se Masan kanssa pärjää. Hyvinhän se onkin pärjännyt.

Tiput kasvaa, nyt ne on jo ihan kunnolla kanan näköisiä. Muska on antanut Olgalle/Martalle luvan lämmittää pieniä ja pienet on havainneet, että isosta orpista lähtee mukavasti lämpöä. Siellä on Muska, orppikana ja tipuset yhdessä kopissa kaikki yöt. Tiput istuskelee orrellakin ihan sujuvasti, mutta en oo huomannut, että yötä nukkuisivat siellä.

Yksi tehokana ontuu tosi pahasti. Näyttää siltä, että kirvesterapia koittaa.

Iso-Masa on kuollut. Löytyi lattialta ihan yllättäen toissailtana. Ei mitään ennakkomerkkejä, mutta olihan se vanha. Ilmeisesti 6v. Tänään kuoppasin sen. Onneksi jäi Pata Kakkonen henkiin. :)