sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kukko ahdingossa

Liekki-kukko lähti eilen uuteen kanalaan Laitilaan.

Pikku-Ukko oli jo pidempään pitänyt Liekkiä vähän ahdingossa ja viimeaikoina enenevässä määrin. Oltiin sovittu jo aiemmin, että Liekki lähtee, jos ei homma parane. Toivottiin, että muutto ja isompi kanala ja isompi ulkoaitaus auttaisi Ukkoa hyväksymään kakkoskukon paikalle. Liekkihän on luonteeltaan todella kiltti. Se ei missään nimessä halua tapella. Pikku-Ukko taas on ylväs, reipas ja suojelee kanoja ja tarjoilee niille herkkuja. Toimii just niinkun herrasmieskukon kuuluukin. Toinen kukko ei vaan Pikku-Ukolle sopinut.

Ihan viimeaikoina ainoa paikka Liekille oli munintakoppien katto. Siinä sai istua. Liekki ei saanut mennä ulos eikä kanalassa sisällä alas syömään ja juomaan. Mun piti siinä seistä joka aamu ja ilta. Jätin loppujenlopuksi siihen pesienkin päälle ruokaa sille, mutta siinähän kanat oli heti kiinnostuneita. Ruokaa uudessa paikassa = sen on pakko olla parempaa kun ruokakupeissa olevat sapuskat! Liekki kilttinä kukkona antoi kanojen syödä sille laitetut eväät.

Jokatapauksessa Liekki on nyt onnellisena uudessa paikassa. Oli heti aamutuimaan kiekunut ja johdattanut omat rouvansa ulkoilemaan. Heti tulikin mieleen, että mä olin kuullut Liekin kiekuvan viimeksi ennen juhannusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti