maanantai 15. kesäkuuta 2015

Duunikiireitä

Kanat ovat olleet suorastaan ratkeamaisillaan nykyään joka päivä. "Koska se ovi aukeaa?!?" 1.6. päättyi siipikarjan ulkonapitokielto ja silloin meidän lauma kirmasi ulos. On se käsittämätöntä, miten pian oppivat, että tulevat askeleet eivät enää tarkoita ruokakuppien täyttämistä (tarkoittaa se sitäkin, mutta se ei enää merkitse mitään), vaan oven avaamista vapauteen! VAPAUTEEN!!!

Bloginpito hiljentyy kesäksi, kun sain tosiaan yhtäkkisesti täyspäiväisen työn samalla, kun aloittelen jälleen oman yrityksen toimintaa mammaloman jälkeen. Palkkatyö viiteen vuoteen tuntuu aika kivalle yrittäjyyden jälkeen. Duunissa on vielä sekin hyvä puoli, että keittiöltä saan kanoille ylijäämäruokia.

Videolla vetävät onnessaan spagettia, jauhelihakastiketta ja kaurapuuroa. Om-nom-nom.


Iso-Masa vahtii, että hänen kanat saa ensin. Pidetään nuoriso kurissa ja nuhteessa. Masa söi itse sitten muiden jälkeen.